23.1.2015

Asian tausta ja kanne Pirkanmaan käräjäoikeudessa

A oli työskennellyt postinkäsittelytehtävissä X Oy:n (jäljempänä X) toimipisteessä Y Oy:n (jäljempänä Y) palveluksessa. Y:n X:n toimitiloja koskeva palvelusopimus oli irtisanottu päättymään 31.12.2008, mutta käytännössä sopimus oli päättynyt 28.2.2009. Y oli irtisanonut 27.10.2008 A:n työsuhteen ennakoivasti taloudellisista ja tuotannollisista syistä päättymään 27.4.2009. Sittemmin Y oli voittanut samoja toimitiloja koskevan tarjouskilpailun ja solminut uuden palvelusopimuksen, jossa hinta oli olennaisesti halvempi ja palvelunkuvaus suppeampi kuin aikaisemmassa sopimuksessa. Sopimus oli tullut voimaan 1.3.2009. A:lle oli tarjottu maaliskuussa ja huhtikuussa 2009 uutta työsopimusta aikaisempaa alemmalla kuukausipalkalla. A ei ollut hyväksynyt uutta työsopimusta, ja hänen työsuhteensa oli päättynyt 27.4.2009. A oli palkattu samaan työhön 28.9.2009 alemmalla palkalla.

A vaati käräjäoikeudessa, että Y velvoitetaan suorittamaan hänelle korvauksena työsopimuksen perusteettomasta päättämisestä 12 kuukauden palkkaa vastaavan määrän eli 24 039,12 euroa korkoineen. A:n mukaan Y oli katsonut työsopimuksen päättyneeksi irtisanomisajan kuluttua 27.4.2009, koska A oli vastustanut palkan alentamista.

Y vaati kanteen hylkäämistä.

Käräjäoikeuden tuomio 27.2.2012

Käräjäoikeus katsoi, että yksipuolisen olennaisen työsopimuksen ehtomuutoksen edellytyksenä oli, että työsopimuksen mukainen työ oli olennaisesti ja pysyvästi vähentynyt niin, että työnantaja ei voinut sitä enää entisin ehdoin tarjota työntekijälle, ja että työntekijälle oli tarjottu muuta työtä. Y oli tarjonnut A:lle vain samaa työtä, josta A oli irtisanottu. Työn väheneminen siten, ettei tehtävään ollut voitu palkata entisin ehdoin edes yhtä työntekijää, ei ollut ollut olennainen ja pysyvä, koska A:lle ja muille työntekijöille oli tehty myös alkuperäistä palkkatarjousta korkeampi tarjous. Työnantajalla ei ollut ollut A:n työsuhteen päättymishetkellä työsopimuslain 7 luvun 3 §:n mukaisia edellytyksiä työsuhteen päättämiseen.

Käräjäoikeus velvoitti Y:n suorittamaan A:lle vahingonkorvaukseksi viiden kuukauden palkkaa vastaavan määrän eli 10 016,30 euroa.

Asian on ratkaissut käräjätuomari Tuula Lehto.

Turun hovioikeuden tuomio 16.1.2013

Y valitti hovioikeuteen ja vaati A:n kanteen hylkäämistä. A teki vastavalituksen, jossa hän vaati, että hänelle maksettavaksi tuomittu korvaus korotettiin 12 kuukauden palkkaa vastaavaan määrään eli 24 039,12 euroksi.

Hovioikeus totesi käräjäoikeuden tavoin tarjolla olevan työn vähentymisen osalta, että myös ennakoidun irtisanomisoikeuden ollessa kyseessä työsuhteen laillinen päättäminen edellytti sitä, että irtisanomisperuste oli olemassa vielä sillä hetkellä, kun työntekijän irtisanomisaika ja siten hänen työsuhteensa päättyivät. Koska Y oli riidatta ennen tätä ajankohtaa solminut uuden palvelusopimuksen yhteistyökumppaninsa kanssa, tarjolla olevan työn vähentymistä oli tarkasteltava päättymishetken tilanteen pohjalta.

Asiassa oli käynyt riidattomaksi, että työnantajalla tarjolla oleva työ oli vähentynyt sen vuoksi, että Y:n solmiman uuden palveluntoimitussopimuksen mukaisesti postituspalvelutehtävien määrää vähennettiin. Edelleen riidatonta oli, että siinä yksikössä, missä A oli Tampereella työskennellyt, työ oli vähentynyt sillä tavoin, että sitä hoitamaan tarvittiin enää yksi työntekijä aikaisemman kahden asemesta. Kyse oli siitä, oliko tarjolla olevan työn vähentyminen ollut työsopimuslain 7 luvun 3 §:n edellyttämällä tavalla olennaista.

Hovioikeus totesi edelleen, että työn tarjoamisedellytysten vähenemistä arvioitaessa on oikeuskäytännössä ja -kirjallisuudessa yleisesti hyväksytty lähtökohdaksi se, että vähenemistä tarkastellaan sellaisen yrityksen toimintakokonaisuuden piirissä, joka on katsottava toiminnallisesti ja taloudellisesti itsenäiseksi.

Tämän tapauksen yhteydessä kysymys oli palvelualalla toimivasta valtakunnallisesta yrityksestä, joka myi monenlaisia palveluja toistuvien kilpailutusten tuloksena vaihtuville sopimuskumppaneilleen. Tilannetta ei voitu tarkastella ainoastaan Y:n yhden sopimuskumppanin tiloissa tapahtuvan toiminnan puitteissa, vaan työn tarjoamisedellytysten vähentymisen arvioimisen lähtökohdaksi soveltui hovioikeuden mukaan Y:n tuottamien, A:n työtehtävien kaltaisten postitus- ja kuriiripalveluiden tehtäväalue kokonaisuudessaan.

Koska työn tarjoamisedellytysten vähentymistä oli ensisijaisesti tarkasteltava irtisanotun työntekijän omien töiden osalta, hovioikeus totesi, että siinä Tampereen toimipisteessä, missä A ja eräs toinen henkilö olivat työskennelleet, oli uuden palvelusopimuksen solmimisen myötä ollut tarjolla työtä ainoastaan yhdelle työntekijälle aikaisemman kahden asemesta. Näin ollen toisen työntekijän osalta tarjolla oleva työ ei ollut vähentynyt lainkaan tai ei ainakaan olennaisesti, eikä hänen osaltaan irtisanomisperustetta ollut ollut.

Y ei ollut ennakoimansa irtisanomisperusteen poistuttua 1.3.2009 peruuttanut kummankaan työntekijän irtisanomista. Yhtiö ei ollut näyttänyt, että sillä olisi ollut oikeus irtisanoa juuri A:n työsopimus, sillä hän oli ollut pätevä suorittamaan sitä työtä, jota työnantajalla oli ollut tuossa toimipisteessä edelleen tarjolla. Valintaa sen välillä, kumpi työntekijöistä olisi voitu irtisanoa, ei voitu tehdä jälkikäteen tuomioistuimessa, vaan se olisi ollut työnantajan asia. Työnantajan mainittu laiminlyönti ei voinut koitua A:n vahingoksi.

Koska Y ei ollut osoittanut sen työn tarjoamisedellytysten olennaisesti vähentyneen, ei yhtiöllä myöskään ollut ollut oikeutta yksipuolisesti alentaa A:n palkkaa. Sellainen toimenpide oli muun muassa Korkeimman oikeuden ennakkoratkaisuista KKO 1996:88 ja 1996:89 ilmenevin tavoin mahdollinen ainoastaan silloin, kun työnantajalla oli kollektiiviperusteinen, työsopimuslain 7 luvun 3 §:ssä tarkoitettu irtisanomisperuste ja toimenpide oli muiden työnantajan toteuttamien tervehdyttämistoimenpiteiden ohella välttämätön toiminnan edellytysten turvaamiseksi.

Edellä esitetyillä perusteilla hovioikeus katsoi, että tarjolla olevan työn määrä ei ollut vähentynyt työsopimuslain 7 luvun 3 §:n edellyttämällä tavalla olennaisesti ja ettei Y:llä ollut ollut asiallista ja painavaa syytä irtisanoa A:n työsopimusta.

Y:llä ei edellä esitetyin tavoin ollut ollut irtisanomisperustetta, koska tarjolla olevan työn ei ollut osoitettu vähentyneen. Koska työnantajan menettelyllä työsuhdetta päätettäessä oli kuitenkin vaikutusta työsopimuksen perusteettomasta päättämisestä suoritettavaksi tuomittavan korvauksen määrään, hovioikeus otti kantaa asiaan myös työn tarjoamisvelvollisuuden osalta.

Hovioikeus totesi asiassa olevan riidatonta, että A:lle ei ollut ennen työsuhteen päättymistä tarjottu muuta työtä kuin hänen aikaisemminkin suorittamaansa työtä, mutta alemmalla palkalla. Kun työn tarjoamisvelvollisuus koski ensisijassa sellaista työtä, joka ehdoiltaan lähinnä vastasi työntekijän aikaisemmin suorittamaa työtä, voi työnantajan tällainen menettely tulla kysymykseen silloin, kun sillä olisi ollut oikeus yksipuolisesti alentaa A:n palkkaa. Koska työnantajalla ei kuitenkaan edellä lausutuin tavoin tällaista oikeutta ollut ollut, ei Y:n menettelyn voitu katsoa täyttävän työsopimuslain 7 luvun 4 §:ssä säädettyä työn tarjoamisvelvollisuutta.

Arvioidessaan työsopimuksen perusteettomasta päättämisestä suoritettavan korvauksen määrää hovioikeus totesi, että A oli viisi kuukautta kestäneen työttömyytensä jälkeen työllistynyt uudelleen entiseen työhönsä, kuitenkin siten, että hänen palkkansa oli laskenut ja hänen työsuhteensa ehdot olivat muutoinkin olennaisesti heikentyneet hänen tultuaan työnantajan palvelukseen uutena työntekijänä. Näistä syistä hänelle oli aiheutunut vahinkoa menetettyjen palkkaetujen johdosta. A:lle tuomittava korvaus laittomasta työsuhteen irtisanomisesta oli tältä osin viiden kuukauden palkkaa vastaava määrä.

Työnantaja oli irtisanonut A:n pitkään kestäneen työsuhteen sen vuoksi, että hän ei ollut suostunut työnantajan edellä esitetyin tavoin perusteetta esittämään palkanalennusvaatimukseen. Tämä sekä käräjäoikeuden mainitsemat seikat huomioon ottaen A:lle oli ansionmenetyksen lisäksi aiheutunut työnantajan menettelystä aineetonta vahinkoa, minkä määräksi hovioikeus arvioi niin ikään viiden kuukauden palkkaa vastaavan määrän.

Näin ollen Y oli velvollinen suorittamaan A:lle korvaukseksi tämän työsopimuksen perusteettomasta päättämisestä yhteensä kymmenen kuukauden palkkaa vastaavan määrän. Y velvoitettiin suorittamaan A:lle 20 032,60 euroa.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Kaarlo Mikkola, Lea Rosa Pohjola ja Leena Mikkonen.

Perustelut

Asian tausta ja kysymyksenasettelu

1. A oli työskennellyt postinkäsittelytehtävissä Y Oy:n (jäljempänä Y) palveluksessa toistaiseksi voimassa olleen työsopimuksen perusteella. Hänen työpaikkansa oli ollut X Oy:n (jäljempänä X) Tampereella olevassa toimipisteessä. Kaikki Y:n sopimukset, jotka olivat koskeneet X:n Suomessa olevien toimitilojen palveluita, muiden muassa postinkäsittelypalveluja koskeva sopimus, oli irtisanottu syksyllä 2008, ja sopimukset olivat päättyneet 28.2.2009. Y oli irtisanonut palvelusopimusten irtisanomisen johdosta näiden palveluiden työntekijöiden työsopimukset. A:n työsopimus oli irtisanottu 27.10.2008 taloudellisista ja tuotannollisista syistä päättymään 27.4.2009.

2. Palvelusopimusten irtisanomista seuranneen kilpailutuksen perusteella Y oli solminut X:n postinkäsittelypalveluja koskevan uuden sopimuksen, josta suoritettava korvaus Y:lle oli ollut olennaisesti alempi ja palvelujen tarve suppeampi verrattuna aikaisempaan, irtisanottuun sopimukseen. Y oli maalis- ja huhtikuussa 2009 tarjonnut A:lle irtisanotun työsopimuksen mukaista työtä samassa toimipisteessä tuohon työsopimukseen verrattuna alemmalla palkalla. A ei ollut hyväksynyt palkan alentamista, ja hänen työsuhteensa Y:hyn oli päättynyt 27.4.2009. A on työskennellyt sittemmin 28.9.2009 alkaen Y:n palveluksessa vastaavassa työssä alemmalla palkalla.

3. Asiassa on hovioikeuden toteamin tavoin riidatonta, että Y:ssä tarjolla oleva työ oli vähentynyt, koska yhtiön solmiman uuden palvelusopimuksen mukaisesti postituspalvelutehtävien määrää oli vähennetty. Tampereen toimipisteessä, jossa A oli työskennellyt, työ oli vähentynyt siten, että työhön oli tarvittu enää yksi työntekijä aikaisemman kahden asemesta.

4. Korkeimmassa oikeudessa on ensi sijassa kysymys siitä, onko Y:llä ollut A:n työsuhteen päättyessä 27.4.2009 työsopimuslaissa tarkoitetut perusteet irtisanoa hänen työsopimuksensa päättymään työn vähentymisen johdosta.

Tarjolla olevan työn vähentyminen

5. Työsopimuslain 7 luvun 3 §:n 1 momentin mukaan työnantaja saa irtisanoa työsopimuksen, kun tarjolla oleva työ on taloudellisista, tuotannollisista tai työnantajan toiminnan uudelleenjärjestelyistä johtuvista syistä vähentynyt olennaisesti ja pysyvästi.

6. Y on katsonut, että edellä mainittu postinkäsittelytehtäviä koskevan palvelusopimuksen kilpailuttaminen, aikaisemman palvelusopimuksen ja sen mukaisen työn päättyminen kokonaan sekä seurannut aikaisempaa merkittävästi vähäisempi työn määrä olennaisesti muuttuneilla ehdoilla muodostivat sellaisen tuotannollisen irtisanomisperusteen, jonka perusteella Y oli voinut muuttaa työsuhteiden olennaisia ehtoja, kuten palkkaehtoa, irtisanomisen vaihtoehtona. Koska nimenomaan A:n tekemä työ oli vähentynyt, ei ollut ollut syytä arvioida, mikä oli ollut työn vähentymisen laajuus Y:n muussa organisaatiossa.

7. Niin kuin alemmat oikeudet ovat todenneet, työsopimuksen irtisanomisperusteen on oltava olemassa vielä sillä hetkellä, kun työsopimuksen irtisanomisaika päättyy. Tarjolla olevan työn vähentymistä on siten arvioitava työsopimuksen päättymisajankohdan tilanteen perusteella. Koska Y on solminut uuden palvelusopimuksen ennen A:n työsopimuksen irtisanomisajan päättymistä, tulee hänelle tarjolla olevan työn vähentymistä arvioida tämän tilanteen perusteella. Kysymys ei ole siitä, että A:n työ olisi loppunut kokonaan.

8. Lainsäädännön osalta on vuoden 1989 alussa voimaan tulleen työsopimuslain 37 a §:n (723/1988) esitöissä käsitelty kattavimmin sitä, mitä taloudellisilla ja tuotannollisilla irtisanomisperusteilla tarkoitetaan (HE 19/1988 vp s. 12 - 13). Näillä irtisanomisperusteilla tarkoitetaan työnantajan toiminnassa tai organisaatiossa tapahtuneita pysyviä muutoksia, jotka vaikuttavat työnantajan toimintaedellytyksiin. Tällaisia muutoksia voivat olla esimerkiksi työhön liittyvät uudelleenjärjestelyt ja tuotantolinjan lakkauttaminen.

9. A:lle uuden palvelusopimuksen perusteella tarjotut työtehtävät olisivat olleet samanlaisia postinkäsittelytehtäviä samassa toimipisteessä kuin mitä hänen aikaisemman työsopimuksensa mukaiset tehtävät olivat olleet. Y:n esittämät työtehtävien muutokset, jotka ovat liittyneet esimerkiksi postipakettien kuljettamiseen toimitiloissa, eivät ole olennaisesti vähentäneet nimenomaan A:lle tarjolla ollutta työtä. Toimipisteessä on ollut työtä uudenkin sopimuksen mukaan yhdelle työntekijälle. Y:llä ei siten ole ollut toimintaansa liittyvää perustetta A:n työsopimuksen irtisanomiselle.

10. Taloudellisella irtisanomisperusteella tarkoitetaan työnantajayrityksen taloudellisissa toimintaedellytyksissä tapahtuneita pysyviä muutoksia, jotka voivat johtua esimerkiksi kysynnän vähentymisestä tai kilpailun kiristymisestä (HE 19/1988 vp s. 12). Toisin kuin Y on katsonut, asiaa on arvioitava myös taloudellisten irtisanomisperusteiden kannalta.

11. Korkein oikeus on ratkaisussaan KKO 1996:88 käsitellyt kysymystä työnantajayhtiön oikeudesta irtisanoa työntekijä sillä perusteella, ettei tämä ollut suostunut palkkansa alentamiseen, vaikka palkkojen alentaminen olisi ollut edellytys yhtiön saamien tilausten toimittamiselle. Kysymyksessä oli pienyritys, jossa tapahtuma-aikana oli työskennellyt kahden omistajan lisäksi neljä työntekijää. Koko yhtiön toiminnan jatkamisen todettiin käyneen mahdottomaksi entisellä kustannusrakenteella. Työn tarjoamisen edellytysten katsottiin vähentyneen taloudellisista syistä. Työnantajayhtiöllä oli ollut irtisanomisperuste, kun työntekijät eivät olleet ottaneet vastaan työtä aikaisempaa alhaisemmalla palkalla. Ratkaisussa KKO 1996:89 on ollut kysymys siitä, että yhtiön taloudelliset edellytykset tarjota työtä entisin ehdoin olivat vähentyneet niin, että sillä oli oikeus irtisanoa työntekijöitään. Yhtiö saattoi tällöin irtisanomisen sijasta irtisanomisaikoja noudattaen yksipuolisesti alentaa heidän palkkojaan. Edellytyksenä kuitenkin oli, että toimenpide yhdessä muiden käytettävissä olleiden saneeraustoimenpiteiden kanssa osoittautui välttämättömäksi yhtiön toimintaedellytysten turvaamiseksi. Vastaavalla tavalla tilannetta on arvioitu ratkaisussa KKO 1997:83, jossa on ollut kysymys työnantajayhtiön omistaman hotellin toiminnan jatkamisesta, ja ratkaisussa KKO 2005:29, jossa on ollut kysymys bussiliikennettä harjoittaneen yhtiön joukkoliikenteen kilpailuttamista koskeneen tarjouskilpailun häviämisen seuraustilanteesta.

12. Y:llä on ollut Suomessa useita erilaisia palvelusopimuksia. Yhtiön palveluksessa on sen henkilöstöpäällikön käräjäoikeudessa antaman todistajankertomuksen mukaan työskennellyt tuolloin noin 12 000 työntekijää. Korkein oikeus katsoo, ettei yksittäisen työntekijän palkalla ole ollut näissä olosuhteissa vaikutusta Y:n toimintaedellytyksiin.

13. Y on vedonnut siihen, että se on käsitellyt jokaista asiakassopimusta kannattavuuslaskennassaan erillisenä osa-alueena. Yhtiö on siten edellyttänyt myös X:n postinkäsittelyä koskevalta palvelusopimukselta kannattavuutta. Tämä palvelusopimus, jonka piiriin myös A:n toimipiste kuului, olisi aikaisemmat työpalkat säilyttämällä muodostunut tappiolliseksi. Tämän vuoksi Y:llä oli ollut perusteet A:n työsopimuksen irtisanomiselle.

14. Korkein oikeus toteaa, ettei työsopimuslaissa ole määritelty, millä perusteilla on arvioitava sitä toiminnallista kokonaisuutta, jonka piirissä arvio työn pysyvästä vähentymisestä on tehtävä. Lain esitöissäkään ei ole esitetty nimenomaisia kannanottoja tästä kysymyksestä. Oikeuskäytännössä on kuitenkin katsottu, ettei edellä tarkoitettu toiminnallinen kokonaisuus välttämättä noudata työnantajayrityksen yhtiöoikeudellisia rajoja (KKO 2010:43, kohta 5). Työnantajan erilaiset velvollisuudet työsopimuksen irtisanomisen yhteydessä ovat laadultaan sellaisia, ettei niiden täyttämistä suuressa yrityksessä edes ole mielekästä tarkastella yrityksen omistuksellisten rajojen perusteella. Korkein oikeus katsookin, että arvion pohjaksi on perusteltua ottaa toiminnallisesti ja taloudellisesti itsenäiset kokonaisuudet. Tällainen itsenäisyys voi ilmetä esimerkiksi erillisenä hallinnollisena organisaationa, omana henkilöstöpolitiikkana tai muusta yrityksestä erillisenä taloushallintona.

15. Y on edellä kerrotuin tavoin arvioinut X:n toimitiloja koskevaa palvelusopimusta erillisenä ja edellyttänyt siltä kannattavuutta, jolloin se on käsityksensä mukaan myös saanut arvioida työsopimusten päättämisen edellytyksiä tämän palvelusopimuksen asettamien velvoitteiden pohjalta. Korkein oikeus katsoo, että palvelusopimukseen liittyvä lähinnä tarjouksen ja sopimuksen tekemistä koskeva erillisyys ei synnytä sellaista toiminnallista tai taloudellista itsenäisyyttä, joka oikeuttaisi tarkastelemaan X:ää koskevaa palvelusopimusta ja siihen liittyviä työntekijöiden tehtäviä erillisenä toiminnallisena kokonaisuutena yhtiössä arvioitaessa työn vähentymistä työsopimuksen irtisanomisen edellytyksenä. Y on itsekin Korkeimmassa oikeudessa todennut, ettei kaikkien postitus- ja kuriiripalvelujen kokonaisuus muodostanut yhtiössä liiketoiminnallista kokonaisuutta. Tämän vuoksi X:n toimitiloja koskevaa palvelusopimusta ja siihen liittyviä työtehtäviä ei voida pitää sellaisena Y:n itsenäisenä osana, että työn vähentymistä voitaisiin arvioida vain tuon sopimuksen piirissä. Näin ollen Y:llä ei ole ollut oikeutta tarkastella A:n asemaa Tampereen työpisteessä pelkästään kyseisestä palvelusopimuksesta johtuvien edellytysten perusteella.

16. Mainituilla perusteilla Korkein oikeus katsoo, hyväksyen A:n työn vähentymistä koskevan hovioikeuden arvion, että tarjolla olevan työn määrä Y:ssä ei ole vähentynyt tuotannollisista tai taloudellisista syistä olennaisesti ja pysyvästi siten kuin työsopimuslain 7 luvun 3 §:n 1 momentissa edellytetään. Y:llä ei tämän vuoksi ole ollut perusteita irtisanoa A:n työsopimusta.

17. Työn tarjoamisvelvollisuuden osalta Korkein oikeus hyväksyy hovioikeuden perustelut.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomion lopputulosta ei muuteta.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Kari Kitunen, Juha Häyhä, Ilkka Rautio, Jorma Rudanko ja Jarmo Littunen. Esittelijä Katariina Sorvari.